10.2.2012

Käytetyimmät laukkuni osa 2/2

Esitelläänpä sitten ne toiset kolme käytetyintä laukkuani.

1. laukku: Guess
Tää on toinen Guessin laukuistani. Sain sen vuotta myöhemmin kuin ensimmäisen, eli vuonna 2009, joululahjaksi äidiltäni. Tykkään kovasti sen suuresta koosta ja tummista väreistä. Lisäksi syitä, miksi se on yksi lemppareistani, ovat laukun malli ja niitit, jotka tuovat siihen yllättäviä vastakohtia ja särmäkkyyttä. Käytän tätä laukkua varsinkin matkoille mennessäni, sillä sinne mahtuu kaikkea tarpeellista mukaan vaikkapa lentokoneeseen. Matkailija-laukku siis!

2. laukku: Monki
Moni varmaankin näki tämän mukana jo esitelmissäni joululahjoissa. Kyllä vain, sain tämän tänä jouluna lahjaksi ja rakastuin heti sen yksinkertaisuuteen. Pikkulaukkuna tämä tulee olemaan todella käytönnöllinen kesällä, joten sekin on yksi syy, miksi odotan entistä enemmän kesäilmoja. Söpöt pikkulaukut kuuluvat ehdottomasti mun kesään!

3. laukku: Miu Miu
Viimeiseksi esittelen uusimman kaunokaiseni eli Miu Miun valkoisen laukkuni. Kuten äskeinen Monkin pikkulaukku, tämänkin sain vasta tänä jouluna. Supersöpöt rusetit reunoilla ja pieni ja siro ulkomuoto ovat jotain niin ihanaa, että rakastuin heti! Ei tähän edes enempää sanoja tarvitakaan. Oikea ihanuus.

Lisäksi tajusin, että juuri se kaikkein käytetyin laukkuni tuli kuvaamatta. Niin mua, vai kuinka? Kyseessä on siis oma Mic Mac:n musta koululaukkuni, josta näette eräässä vanhassa postauksessa kuvan painamalla tästä.

Kivaa viikonloppua kaikille!

8 kommenttia

  1. Muistelinkin että eikös toi Mic Macin laukku unohtunu? :P Muttajoo, kummassakin postauksessa tosihienoja laukkuja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, sulla on hyvä muisti (toisin kuin eräillä)! ;)
      Ja kiitos paljon!

      Poista
  2. Ää ei se oo hyvä. :D muistan kaikki ns. turhat asiat ja sitten tärkeet asiat poistuu heti mielestä :D

    VastaaPoista
  3. Toi Miu Miun laukku on tosi ihana!

    http://despite-the-style.blogspot.com/

    VastaaPoista
  4. On tuo miu miu ihana :) Ja kiva banneri sulla.

    http://365dayswithvuokko.blogspot.com/

    VastaaPoista

Piristä mun päivää :-)