9.6.2013

TAIVAALLINEN MOKKAKAKKU

Hellou! Mä oleskelen tällä hetkellä mummulla ja papalla, joten aattelin tehdä tähän väliin tämmöisen ajastetun reseptipostauksen. Tehtiin nimittäin taas aikamoinen herkkupommi vähän aikaa sitten, heh!


Taivaallinen mokkakakku

Pohja:
Domino-keksejä
1 Daim-patukka
noin 75 g voita tai margariinia

Täyte:
2 dl kahvia
2 rkl sokeria
2 rkl perunajauhoja
2 dl kevytmaitoa
6 liivatelehteä
4 dl kermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
½ dl kahvia

Koristeeksi:
esim. suklaarouhetta

1. Valmista keksipohja. Murenna keksit ja Daim-patukka keksimuruksi. Lisää sulatettu voi ja painele vuoan pohjalle.
2. Keitä kahvia yhteensä 2,5 dl. Sekoita kiisseliä varten kattilassa sokeri ja perunajauhot.
3. Lisää maito ja 2 dl kahvia. Lämmitä liedellä koko ajan sekoittaen, kunnes kiisseli pulpahtaa.
4. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi.
5. Erota kiisselistä 1 ¾ dl täyttövaihetta varten. Yhdistä loppu kiisseli tuorejuuston ja sokerin kanssa.
6. Kuumenna kattilassa loppu kahvi ja sulata liivatelehdet joukkoon.
7. Lisää kahvi-tuorejuustoseokseen. Yhdistä seos kermavaahdon kanssa.
8. Kokoa kakku kaatamalla vuoan pohjan päälle vuorotellen täytettä ja tiputtamalla joukkoon kahvikiisselinokareita.
9. Säästä osa kiisselistä kakun pinnalle ja anna hyytyä jääkaapissa muutamien tuntien ajan tai jopa seuraavaan päivään.

Vinkki! Vedä veitsellä kakun poikki viiltoja, niin saat kauniin marmoroidun pinnan! Voit myös halutessasi ripotella päälle suklaarouhetta.



Mä itse rakastan kahvin ihanaa aromia jälkkäreissä, joten tää mokkakakku vei kyllä meikäläisen kielen mennessään! Namnamnam, kantsii kyllä ehdottomasti testata! ♥

Resepti: Kinuskikissa + oma sovellus

24 kommenttia

  1. Mausta en osaa sanoa mitään, kun en ole kokeillut, mutta tuo sun kakkus näyttää ulkoisesti todella hyvältä. :) Täytyy laittaa ohje muistiin ja joskus kokeilla niin tiedän maunkin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitti paljon, suosittelen kyllä testaamaan :-) ♥

      Poista
  2. Näyttää tosi hyvältä! Pitää kokeilla joskus

    VastaaPoista
  3. Näyttää ja kuulostaa kyllä oikeesti aika taivaalliselta!

    VastaaPoista
  4. Löysin sun blogin demin kautta ja näyttää niin kivalta et jään seurailee :) Ja ihanaltahan tuo kakku näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeii, ihana kuulla :-) ♥ Tervetulloo vaan!

      Poista
  5. Oi ! ihanan näkönen! mäki tein tossa vähän aikaa sitten sellasen valkosuklaa-mansikka juustokakun! (: juustokakut on hypänny EHDOTTOMASTI mun jälkiruoka herkut top 3 ;) hihhi ! täytyy tuotakin joskus kokeilla :) !


    http://tfdoml-nneea.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kuulostaapa hyvältä! Juustokakut ovat kyllä hirmuisen herkullisia, namnamnam! ♥
      Joo kannattaa ehdottomasti :-)

      Poista
  6. Voi kuin ihana kommentti sulta! Kiitos paljon ja ihanaa kesää myös sulle ♥

    Ihanan näköinen kakku! Itellä ei ois tuollaiseen taitoja sitten alkuunkaan!

    janina-in-usa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, ole hyvä vain :-) Kiitos paljon! ♥

      No höpsis, kyllä toi onnistuisi ihan varmasti sultakin :-D Tota ei voi edes polttaa pohjaan tai mitään semmoista, joten tämmöiset kakut ovat aina niin kätsyjä. Heh, siitä vaan testaamaan!

      Poista
  7. Todella herkullisennäköinen! Oon ite vain ollu ihan aina niin avuton keittiössä etten edes uskalla yrittää tehdä perässä tota samaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitti! Äläs nyt, kyllä tää kakku sultakin onnistuisi ihan helposti :-D Edelliseen kommenttiin vielä lisäten: tämmöiset kakut ovat kyllä ihan melkein helpoimmasta päästä! Tarvitsee vain laittaa vuokaan ja antaa olla jääkaapissa yön ylitse. Ja näin nättikin siitä tuli, heheh! ;-) ♥

      Poista
  8. Oi näyttää niin herkulliselta!:) Tuli kauhea leipomiskuume! :D

    http://sofiawilhelmiina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  9. Unelmakakku kyllä! Aivan tosi hyvännäköinen :)

    VastaaPoista
  10. tiiätkö voiko ton kahvin tilalle laittaa vaik suklaakastiketta ku en tykkää kahvista? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi suklaa- tai kinuskikiisseli sopii varmasti ihan yhtä hyvin! Toi olikin hyvä idea, kokeile ihmeessä :-) ♥

      Poista
  11. ite oon kans tehny tuon kakun ja ihan sairaan hyvää oli!!:) välillä siinä tehdessä kyllä mietti et "ei tää voi mennä näin nyt oon tehny jotain väärin" mutta tuli kyllä nii hyvää:) Mukavan tuntuinen blogi ja kivoja kuvia. Sait yhen lukijan lisää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos ja tervetulloo vaan! :-) ♥

      Poista

Piristä mun päivää :-)