27.2.2014

MATKAKUVIA OSA 1/3

Long time no see! Sunnuntai-iltapäivänä kotiuduttiin siis Thaimaasta, mutta vasta nyt sain aikaiseksi selata matkakuvat läpi ja muokata ne. Huhhuh, mikä homma! Kuvia tuli taas napsittua vähän reilummalla kädellä ja valinnanvaikeuskin iski ja lujaa... kahden osan sijasta saattekin niitä nimittäin kolme!

Aattelin kertoa itse matkasta enemmän vasta seuraavassa postauksessa, joten annetaan lämpöisten paratiisikuvien puhua puolestaan! :-)




Hotellimme sijaitsi siis Thaimaan Hua Hinissa, joka oli siinä kolmen tunnin ajomatkan päässä Bangkokista. Mitään nähtävyyksiä siellä ei ollut nimeksikään, mutta tämmöisenä rantalomailijana tuo ei liiemmin haitannut. Ja olihan se ihan odotettavissa. Siksi oltiinkin pyhitetty päivät vain ja ainoastaan altaalla pötköttelemiseen, rannalla oleskelemiseen ja yksinkertaisesti vain rentoutumiseen paahtavan auringon alla. Illat puolestaan kuluivat pääosin ns. keskustan puolella. Tai no kyllähän me yhdessä ostoskeskuksessakin käytiin, mutta tarjonta oli sen verran huono ettei sieltä tarttunut mukaan yhtikäs mitään... Rantalomana koko paikka oli kuitenkin ihan täydellinen ja onhan ton tason hotellielämä aina yhtä luksusta! ♥

Lisää matkahöpinöitä on siis luvassa myöhemmin, sillä nyt on kouluhommien aika. Plaah. Palaillaan sitten taas viikonloppuna, toivottavasti tykkäsitte kuvista! :-)

24 kommenttia

  1. kääk, ihania kuvia ♥ matkakuume iski :p

    VastaaPoista
  2. oi ihania kuvia & ihana postaus ♥ tuo thaimaa on kyllä varmasti tosi ihana paikka ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että tykkäsit :-) Thaimaa onkin aivan ihana! ♥

      Poista
  3. Apua en kestä, ihania kuvia ja niin lämpimän näköistä! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että fiilis välittyy sinne saakka! :-) ♥

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Huh miten ihania kommentteja teiltä tulee! ;-) Iso kiitos sulle! ♥

      Poista
  5. upeita kuvia! :)

    http://sofiamalm.blogspot.fi

    VastaaPoista
  6. Ooooh minkä näköstä!! *tähän sata sydänsilmästä emojia*

    VastaaPoista
  7. hei näin tuolla demi.fi- sivustolla että pystyisit auttamaan sellaisen asian kanssa, kun blogin fonttien vaihtaminen html- koodin kautta. pystyisitkö vaikka juttelemaan kikissä? sieltä minut löytyy nimellä emskuu1 :) tai sitten voit tulla kommentoimaan blogiini!

    http://www.nowhigherthanever.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi autan oikein mielelläni! Kommentoin jo sun blogiin, mutta laitan tän myös varmuuden vuoksi tänne :-)

      Mä tosiaan muokkaan oikeestaan kaiken html-koodista, sillä melkein mikään ei ole koskaan toiminut mulla Bloggerin mallin suunnittelutyökalun kautta. Esim. juurikin tuo fontin vaihto oli mulle pitkään aika isokin probleema. Nykyiseen fonttiin vaihdoin muistaakseni ihan vain etsimällä html-koodista edellisen fonttini nimen. Tiedätkö siis, mikä fontti sulla on nyt? Kun tiedät sen, etene näitä ohjeita tarkasti vaihe vaiheelta.

      1. Mene html-koodiisi. Näet koodin sivulla mustia pieniä nuolia. Paina ensimmäisestä.
      2. Paina jostakin kohtaa koodia, mutta älä kirjoita mitään. Ei ole väliä, mihin kohtaan hiiren klikkaat.
      3. Paina Ctrl + F ja kirjoita avautuneeseen ruutuun nykyisen fonttisi nimi. Jos se on vaikkapa Verdana, kirjoita Verdana.
      4. Löydät haullesi vastauksia eli ts. kaikki kohdat, joissa kyseinen fontin nimi toistuu koodissa. Enterillä pääset vaihtamaan kohtaa paikasta toiseen.
      5. Muuta fontin nimi joka kohdasta haluamaksesi fontiksi. Fontteja on esimerkiksi Verdana, Helvetica, Courier, Times New Roman yms.
      6. Muista esikatsella ennen tallentamista.

      Toivottavasti olin avuksi! Kysy ihmeessä lisää, jos jokin kohta meni ohi :-)

      Poista
    2. tein noiden ohjeiden mukaan, mutta ei anna mun esikatsella ja kun tallennan, heittää tälläisen tekstin " Invalid variable declaration in page skin: Variable name must not be declared twice. Input: image.border.large.size " ... tiedä mitä sitten tarkoittaa... :D

      Poista
    3. Hmm, se taitaa tarkoittaa jotain sellaista, että toi "image.border.large.size" löytyy html-koodista kahteen tai jopa useampaan kertaan. Ja kahta samannimistä ei kai saa olla. Kokeile poistaa ylimääräiset etsimällä ensin kaikki kohdat, joissa tämä kyseinen teksti esiintyy.

      Pidän peukkuja, että saat toimimaan! :-)

      Poista
    4. hei pystyisitkö sä mitenkään tekemään tätä hommaa mulle? mua pelottaa että jos menen sörkkimään tota koodia niin pilaan koko blogin jotenkin :D

      Poista
    5. Äääh, en tiedä... voin ainakin yrittää auttaa! :-)

      Elikkäselikkäs. Kuten sanoin, sulta löytyy tuo "image.border.large.size" html-koodista kahteen tai jopa useampaan kertaan. Ja kahta samannimistä ei saisi olla. Kokeile poistaa ylimääräiset näillä ohjeilla:

      1. Mene html-koodiisi. Näet koodin sivulla mustia pieniä nuolia. Paina ensimmäisestä.
      2. Paina jostakin kohtaa koodia, mutta älä kirjoita mitään. Ei ole väliä, mihin kohtaan hiiren klikkaat.
      3. Paina Ctrl + F ja kirjoita avautuneeseen ruutuun tuo "image.border.large.size".
      4. Löydät haullesi vastauksia eli ts. kaikki kohdat, joissa kyseinen teksti toistuu koodissa. Enterillä pääset vaihtamaan kohtaa paikasta toiseen. Yleensä kuitenkin ensimmäinen on se oikea, joka siellä pitäisikin olla (toisin sanoen Variable definitions -otsakkeen alla). Loput löytyneet ovat sitten ylimääräisiä, jotka voit helposti poistaa. Pelkkä tekstiosan poistaminen ei kuitenkaan riitä, vaan sun pitää poistaa koko variable, joka löytyy sen ympäriltä (toisin sanoen alkaa < ja päättyy >).
      5. Kokeile siis poistaa ylimääräiset alhaalta yksi kerrallaan, kunnes esikatselu taas onnistuisi.
      4. Kun kaikki ylimääräiset on poistettu, pitäisi esikatselun ja tallentamisen onnistua.

      Toivon todella, että toi toimisi! ♥

      Poista

Piristä mun päivää :-)