3.6.2015

HAASTE KESÄLOMAN KUNNIAKSI

Anissa heitti mulle haasteen, kiitos siitä!

"The Liebster Award -haasteella on tarkoitus saada näkyvyyttä alle 1000 lukijan blogeille. Haasteessa kuuluu kertoa, kuka sinut on haastanut mukaan tähän, kertoa 11 satunnaista faktaa itsestään, vastata haastajan 11 kysymykseen ja keksiä vielä omat 11 kysymystä seuraaville. Lopuksi haastetaan mukaan 11 uutta bloggaajaa, jotta haaste leviää."

IMG_6190 - Versio 2 
Näitä 11 satunnaista faktaa et tiennyt minusta:

1. Mulla on todella huono suuntavaisto. Se ei ole mikään väliaikainen tilanne, jossa sisäinen kompassini olisi hieman hukassa - mulle on nimittäin arkipäivää se, etten hahmota sijaintiani. Osaan reitin, en eksy ja pääsen ongelmitta perille, mutta tosiasiassa mulla ei ole hajuakaan, minne päin esimerkiksi Helsinkiä olen sattumoisen sillä hetkellä matkalla. Tämä piirre minussa on kuulemma suloisen huvittava, mutta itseni mielestä äärimmäisen turhauttava.

2. Olen ehkä jonkun mielestä epäsuomalainen, kun en ole koskaan lasketellut, en tykkää talvesta ja lumesta enkä katso ollenkaan jääkiekkoa. Sen sijaan kesä, lämpö, jalkapallo, ulkomainen ruoka ja muut eurooppalaiset kaupungit ovat paljon enemmän mun juttu.

3. Olen ollut äitini vatsassa väärinpäin - ja siis myös syntynyt väärinpäin.

4. Tilanteesta riippuen voin olla joko poikkeuksellisen fiksu tai poikkeuksellisen tyhmä - saatan siis häikäistä viisaudellani tai sitten voin naurattaa tietämättömyydelläni. Aika hauska kombo, josta saadaan usein kavereitten kanssa mojovat naurut. Haluisin kuitenkin, että mulla olisi parempi yleissivistys.

5. Olin joukkueemme kapteeni, kun pelasin futista.

IMG_6187

6. Leikin hiuksillani todella ärsyttävästi: otan hiussuikaleen käteeni ja vain näprään ja pyörittelen sen latvaa. Kuulostaa ehkä oudolta, mutta jotenkin stressaantuneena mä teen tällaista käsilläni. Kaiken lisäksi latvatkin menevät siitä ihan huonoksi, pöh...

7. Olen syntynyt Turussa, mutta muutettiin Helsinkiin ollessani 2-vuotias.

8. Pidän hiuksiani oikeestaan aina auki - ponnarin mulla näkee vain urheillessa sekä silloin tällöin kesällä ja kotona. Jotenkin en koe sen sopivan itselleni niin hyvin, vaikka olen kyllä kuullut kavereilta toista...

9. Mun on aivan pakko naksutella herätyskelloani päällepoispäällepoispäälle muutaman kerran, kun laitan sen aamuksi soimaan - ihan vaan varmuuden vuoksi. Äärimmäisen ärsyttävä ääni siitä kuuluu, mutta en millään pysty jättämään sitä siihen vain yhden naksahduksen jälkeen. Tähän liittyen pakko myös mainita, etten torkuta ikinä.

10. Osaan kuulemma tehdä ihan poikkeuksellisen hassuja ilmeitä ja ääniä.

11. Olen todella kaikkiruokainen ja maistan aina uutta, jos siihen vain on mahdollisuus. Edes se, että monet sanovat sen olevan pahaa, ei ole este - enhän voi sanoa ruuasta mitään, kun en kerran ole maistanut sitä! Ja sitten voi ainakin sanoa maistaneensa. Toisin sanoen janoan uusia kokemuksia!

IMG_6189

Ja sitten vastaukset Anissan kysymyksiin:

1. Mitä toiveita sinulla on kesälle 2015? Viime haasteessa taisin vastata siihen, mitä suunnitelmia mulla on tälle kesälle. Jos nyt kuitenkin puhutaan toiveista, niin täältähän pesee pitkä lista! Ensinnäkin toivon, että olisi aivan ihanat ja aurinkoiset säät koko kesän. Toivon, että saisin ajokortin ennen koulun alkua ja että musta kehittyisi hyvä kuski. Toivon, että kesätyöt menevät hyvin. Toivon, että meillä on paljon ihania juttuja kavereitten kanssa. Toivon, että onnistun lukemaan syksyn ylppäreihin ajatuksella ja stressaamatta. Toivon, että viikonloppureissu Venetsiaan ja päivävisiitti Tallinnaan onnistuisivat hyvin. Toivon myös, että jaksaisin lenkkeillä yhtä paljon kuin viime kesänä enkä söisi niin paljon herkkuja. Ennen kaikkea toivon, että kesä tuntuisi pitkältä. (Se jos mikä on kyllä aikamoinen mahdottomuus...)

2. Mikä on unelmamatkakohteesi? Jos puhutaan paikoista, joissa olen jo käynyt, vastaus on ehkäpä Thaimaa sen täydellisen lämmön, ystävällisten ihmisten ja ihanien luksushotellien takia. Toki matkakohteen laatu voi muuttua täysin sen mukaan, millä tavalla matkan haluaa viettää. Tykkään myös tosi paljon Singaporesta, kun se oli meillä samaan aikaan sekä kaupunki- että rantalomakohde. Mutta jos taas puhutaan pikemminkin unelmamatkakohteesta, jonne haluaisin mennä, sanoisin ehkäpä Islanti, Etelä-Afrikka ja Australia. Niissä en ole vielä käynyt, mutta haluaisin kovasti.

3. Jos sinun pitäisi valita vain yksi meikkituote käyttöösi, minkä valitsisit? Kyllä mä ripsarin varmaan valitsisin ja kulmaväri tulisi hyvänä kakkosena.

4. Mikä on sinusta kiinnostavin aine koulussa? Kielet, bilsa ja hissa. Hissaa en kuitenkaan ole lukenut kuin ne neljä pakollista kurssia, sillä aikaa sille ei lukujärjestyksestä löydy enkä sitä muutenkaan tarvitse tuleviin jatko-opintoihini. Vähän siis harmittaa, etten voi lukea ainetta lisää, sillä musta historia on ihan mielettömän mielenkiintoista ja koukuttavaa. Auschwitzissa törmäsin tärkeään sitaattiin, jonka ajatus on jäänyt mieleeni: jos menneisyyttä ei muista eikä ota siitä opikseen, voi sama virhe tapahtua uudestaan.

5. Minkä elokuvan olet nähnyt viimeksi? Millainen se oli? Unelmien pelikirja - se tuli nyt viikonloppuna telkkarista. Tykkäsin siitä itse asiassa aika paljon! Jennifer Lawrence on niin mahtava.

IMG_6185

6. Miten sinun nimesi on keksitty/mistä se tulee? Vanhempani olivat päättäneet nimeni jo seurustelunsa alkuaikoina, kun he olivat miettineet kauniita tyttöjen nimiä tuleville lapsilleen. Myös isäni äidin nimi oli luultavasti taustalla vaikuttamassa nimipohdintoihin.

7. Miten päiväsi on mennyt? Mitä olet tehnyt? Työt alkoivat klo 8 aamulla, matkaa sinne semmoiset 8 kilsaa pyörällä yhteen suuntaan. Yksi päivän tehtävistäni oli hakea keskustasta muutamia juttuja ensi viikon kansainväliseen tapahtumaan. Paikan päällä kaatosade yllätti ja yritin pelastaa ostokseni vedeltä kastumalla itse litimäräksi... Noh, takaisin vaan töihin ja klo 14 pääsin sitten kotiin. Kolmelta mulla alkoi kolmas ajotunti, ensimmäinen pelkästään liikenteessä. Sen jälkeen oli vain tunnin paussi ennen teoriatunteja, joten ei ollut järkeä lähteä käymään kotona. Teoriatunnin jälkeen oon oikeestaan tehnyt vaan tätä postausta. Aika tapahtumarikas ja kiireinen päivä, huh!

8. Jos saisit 10 000 euroa, mihin käyttäisit ne? Menisin jonnekin lämpimään matkalle, ostaisin jotkut ihanat luksuskengät ja laittaisin loput säästöön matkarahoiksi.

9. Osaatko soittaa jotain soitinta? Jos et, haluaisitko? En osaa. Tai en ainakaan itse sanoisi Ukko Nooan taitamista pianolla soittotaidoksi, heh... En ole kovin musikaalinen ihminen, joten en edes osaa kaivata tällaista osaamista.

10. Mikä saa sinut hyvälle tuulelle? Hymyn huulilleni tuovat muun muassa hyvä ruoka (varsinkin herkkuleivonnaiset...), matkat, kesä ja lämpö sekä kavereiden kanssa hömppäjutteleminen.

11. Mitkä ovat fiilikset ohi olevasta kouluvuodesta? Aika ristiriitaiset ja hämmentyneet. Tää toka vuosi oli vieläkin rankempi kuin ykkönen, joten stressitaso ja tekemisten määrä olivat korkealla koko vuoden. Toisaalta sain kokea vanhojentanssit, jotka olivat ehdottomasti vuoden kohokohta - enkä tarkoita vain niitä kahta päivää vaan koko sitä treeniaikaa yhdessä. Musta on kyllä ihanaa, että kouluvuosi on ohi, mutta ihan jäätävä kauhu alkaa nostaa päätään - ylppärit on oikeesti ihan just edessä!! On myös pelottavaa, miten vuosi vuodelta aika vaan kiihdyttää tahtiaan... tääkin kouluvuosi hujahti ihan hullun nopeasti.

IMG_6191 - Versio 2

Semmoisia tällä kertaa, tulipa paljon tekstiä. Mutku mä niin tykkään vastailla näihin! En nyt kuitenkaan taida haastaa ketään tiettyä vaan jokainen, joka tän haasteen haluaa tehdä, saa tehdä sen. Linkkailkaahan niitä sitten tohon kommenttilootaan, sillä luen vastauksianne enemmän kuin mielelläni!

Olkoon kysymykset samat kuin heitin teille viime haasteessa huhtikuussa:

1. Millainen toivot olevasi 10 vuoden kuluttua?
2. Minkä kirjan luit viimeksi ja miksi?
3. Mistä asiasta olet todella ylpeä?
4. Mikä suomen kielen sana on sinusta ihana ja miksi?
5. Mitä päivää et unohda koskaan?
6. Missä haluaisit olla parempi?
7. Millaisen menun tarjoilisit rakkaillesi?
8. Minkä elokuvan kävit viimeksi katsomassa elokuvateatterissa?
9. Haluaisitko elää ikuisesti?
10. Millainen on hyvä elämä?
11. Mikä hymyilyttää juuri nyt?


Iloa ja hymyä loppuviikkonne!

Kuvituksena ihanan kesäisiä kuvia torivilskeestä. ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piristä mun päivää :-)