Viime yö tuli vietettyä nukkumatta meidän koulun pihalla abitelttailun merkeissä, ja tänään oli sitten virallinen startti viimeiseen kouluvuoteen. Huomenna on jo ihan kokonainen koulupäivä lukkarin mukaan, jaiks! Mielenkiinnosta laskin äsken, että olen kuluttanut 7-vuotiaasta 190 päivää koulussa per vuosi eli yhteensä yli 2000 päivää mun koko elämästä. Vielä hullumpaa on se, että nyt siihen on tulossa viimeinen satsi: jäljellä on enää reilu sata enemmän tai vähemmän hupaisaa päivää, jotka luultavasti tulevat olemaan täynnä itkua, naurua, hikeä, kipua, hämmennystä, rakkautta, ristiriitoja ja yllätyksiä. Siis koko tunteiden kirjo yhdessä lukukaudessa.
Laajenevia oivalluksia.
... niitä äitini toivotti tähän rankkaan mutta varmasti hienoon vuoteen. Haluan oppia näkemään kokonaisuuden eli oivaltamaan, kuinka pienet asiat yhdistyvät suureksi. Tän vuoden valinnat määräävät hyvin suurelta osin mun tulevaisuuden. Onko hammaslääkis mulle oikea paikka? Menenkö hammaslääkikseen, lääkikseen vai jonnekin ihan muualle? Voisiko leipomisinnostani tehdä ammatin? Kaikkein ärsyttävintä on se, ettei ammatin sopivuudesta voi tietää etukäteen. Siksi haluaisin vuoden aikana jonkinlaisen merkin tai oivalluksen, joka osoittaisi oikealle polulle kohti onnellista tulevaisuutta.
Viime lukiovuosi meni vieläkin nopeammin kuin ensimmäinen, joten hyvin todennäköisesti abivuosi hujahtaa ohi ennen kuin tajuan sen edes kunnolla alkaneen. Suoraan sanoen koko tää kesä on säiden puolesta ollut ihan kamala, joten kunnon kesä on jäänyt ulottumattomiin. Siksi tää koulun alkaminen ahdistaa - se tuli ihan puskan takaa! En mä ole vielä valmis, vaikka oonkin vähän lukenut ylppäreihin kesällä! Pelkään, että aika loppuu kesken.
Korkeita tavoitteita.
... nekin kuuluivat äitini mietteisiin meidän tulevalle vuodelle. Haluaisin, että koulumenestykseni pysyisi yhtä hyvänä kuin se on aina ollut. Mä tiedän, että vaadin itseltäni liikaa, mutta jotenkin muhun on vain uurrettu halu pitää rima korkealla. Ehkä välillä liiankin, sillä joskus stressitaso oikeesti hipoo kipurajaa... Haluaisin ihan sanoinkuvaamattoman paljon kirjoittaa hyvät yo-paperit ja päästä niiden avulla sisään yliopistoon heti ensimmäisellä yrittämisellä. Haluaisin myös, että mun aika, motivaatio ja muisti riittää, sillä sitten tuleva ensi kevään ylioppilas kiittää.
Viime vuonna mä itse asiassa olin kohtuullisen iloinen koulun alkamisesta kavereitten ja normaalin arjen takia, mutta nyt mä en tosiaankaan kaipaa koulua. Pelko ylppäreistä on nostanut päänsä niin ylös, ettei paluuta rentoon fiilikseen enää ole. Kuukauden päästä ylppärit ovat jo alkaneet, ja se ajatus on niin tuskaisa, etten kestä... Näiden kahden vuoden jälkeen meidän lukion rankkuus ja stressi ovat jo niin tuttuja, ja tiedän, että ne pahimmillaan saisivat mut itkemään milloin tahansa. En voi edes kuvitella, miten paljon aikaa mulla menee kouluun tulevana vuonna, sillä jo nyt se on aiheuttanut mulle harmaita hiuksia! Mua yksinkertaisesti pelottaa, koska haluisin myös nauttia elämästä.
Mulla on ensi vuonna vain sellaisia aineita, jotka tuun kirjoittamaan. Syksyllä kirjoitan biologian, englannin ja äidinkielen, keväällä ruotsin, fysiikan ja matikan. Kun tää syksyn urakka on ohitse, on siis jo puolet suoritettuna. Se olotila houkuttelee suuresti, mutta suuri ilo tulee vain ja ainoastaan, jos nyt jaksan tehdä töitä. Mua jännittää myös se, että matikka tulee keväällä olemaan ihan erilainen koe kuin ennen eikä kukaan oikein tiedä, millainen se on tai tuleeko se olemaan helpompi vai vaikeampi. Onneksi se on kuitenkin kaikille yhtä uusi ja erilainen, joten samalta lähtöviivalta lähdetään.
Käyn aika hyvätasoista lukiota. Suoraan sanottuna olen ihan fiksu tyttö, mutta oon myös sitä mieltä, että mun hyvä koulumenestys on osittain pelkkää tuuria koekysymyksissä. Ja kaiken lisäksi unohdan asiat todella nopeasti kokeiden jälkeen, mikä on ikävä juttu näin ylppäreitä ajatellen. Monet ovat sanoneet näiden olevan hölynpölyä, ei se tuuria kuulemma ole ja muisti pelaa hyvin, mutta yllä olevat väitteeni ovat ihan faktoja ja siltä musta vaan tuntuu. Mulle on tullut monesti mieleen, että just tästä kokeesta en selviä ja että en osaa lainkaan. Että kaikki on vain tuurista kiinni. Motivaationi on nimittäin hukassa, vaikka nyt jos koskaan sitä tarvittaisiin. Lisäksi en ole vieläkään oppinut kehittämään mun pohjamudassa kylpevää stressinsietokykyä. Se harmittaa kovasti, koska nyt jos koskaan sekin pitäisi saada hallintaan.
Ikimuistoisia hetkiä.
... kolmas ja viimeinen toivotus äidiltäni. Abiturienttina saan kokea monia koulun vanhimmille suunnattuja tapahtumia, esimerkiksi tämän abitelttailun, mutta myös 100 päivää ja penkkarit - siis paljon ihania muistoja, jotka tulen varmasti kantamaan mukana koko loppuelämäni! Haluan kokea ilon, voiton ja selviytymisen tunteen, itkeä onnesta ja kannustaa itseni eteenpäin pahimpinakin hetkinä. Se tulee olemaan vaikeaa, mutta huomenna omistautuminen ylppäreille alkaa!
Oon niin iloinen mun rakkaimmista ystävistä. Näiden lukiovuosien aikana oon onnistunut löytämään mielettömän ihania ihmisiä, joiden kanssa ollaan muodostettu oma kaveriporukka. Oon myös löytänyt mun sielunsiskon lukiokavereitteni joukosta. Ylppäreiden takia tämä bloggaaminenkin voi jäädä vähän vähille, mutta se täytyy vaan hyväksyä, sillä syy on aika ymmärrettävä. Haluaisin myös löytää enemmän aikaa urheilulle ja ulkoilulle, mutta pelkään laiskuuden hiipivän valloittavaksi voimaksi pitkän ja rankan päivän jälkeen. Täytyisi vain muistaa, että loppupeleissä pieni happihyppely vain auttaa ja piristää kummasti...
Huomisesta eteenpäin meidän perheen arkea rytmittää siis jälleen koulu ja työt. Kuten huomasitte, mulla ei poikkeuksellisesti ole ihan maailman positiivisin asenne tulevasta vuodesta - toiveikas kyllä senkin edestä! Onko kenelläkään samoja ajatuksia? Onko teilläkin rankka vuosi edessä? Tärkein pointti tässä oli vain se, että opiskelu on oikeesti avain parempaan elämään.
Ei siis muuta kuin mahtavaa kouluvuotta kaikille koululaisille ja opiskelijoille! Kohtahan mä jo kirjoittelen teille ylioppilaana tästä vuoden ahertamisesta ja saavutuksista, jotka nyt ovat vasta edessä... sitä siis odotellessa.
Astun toiveikkaalla mielellä huomiseen.
♥ Sauvakävelylenkillä.
